Olennaiset
13.12.2011 22:14
Kiire. Asioilla on tapana kiteytyä kiireessä. Vuosi sitten ek-vaalikampanja oli vahvasti käynnissä joulukorttiaikaan. Kortit ostin ja vähän niitä fiksailin. En vain ehtinyt kirjoitella tai lähettää. Ostin normaalihintaiset postimerkitkin joulumerkkideadlinen mentyä.
Sain lopulta yhden kortin lähetettyä. Ilmeisesti sen tärkeimmän. Poikieni kanssa lähetimme sen veljeni pojalle. Tänä jouluna tilanne on toinen. Vain muutama enää lähettämättä osoitevaikeuksien vuoksi. Kehityksen edistystä.
Viime päivinä on vähän harmittanut, vaikka ei nämä monesti enää harmita. Käsittelimme kh:ssa eilen Kuopion henkilöstöohjelmaa, jossa on asiaa vähintään saman verran kuin missä tahansa keskiverto-ohjelmassa. Jokseenkin ainoa asia, joka siitä julkisuuteen on nostettu, on tavoite vähentää 200 ihmistä kaupungin palveluksesta. Joo, näinhän se aina menee.
Kirjaus ohjelmassa menee näin. ”Henkilöstöpoistuman hyväksikäyttö (200 htv vuosina 2012-2015) toiminnan ja talouden sopeuttamiseksi tapahtuu suunnitellusti ja ohjatusti, tai ostopalvelujen vähentäminen (20 M€ vuosina 2012-2015) toiminnan ja talouden sopeuttamiseksi tapahtuu suunnitellusti ja ohjatusti.” Totta se on, yritämme elää tulojen mukaan.
Sen lisäksi meidän pitää onnistua julkisten palveluiden kehittämisessä siten, että niille on itsestään selvä oikeutus jatkossakin.
Jonka lisäksi meidän on onnistuttava kääntämään tämä epätasa-arvoiseen yhteiskuntaan johtava kehitys.
Mutta hoidetaan ensin tämä euron kriisi ja joulu.
Minä sain tänään tekstiviestin poikaseltani. Hän oli tulossa ulkoa kotiin kaverinsa kanssa. Viesti kuului: ”Laita housut jalkaan…” Olin tuota pikaa lähdössä kauppaan, joten minulla todellakin oli housut jalassa. Tehdessäni lähtöä toinen poikasistani kertoi minun näyttävän sarjakuvahahmolle. Hätäkös tässä.
Eväitä sieltä ja täältä
06.11.2011 11:20
”Joku juuri sanoi, että…” Kun luottamustoimissa ja niiden mukanaan tuomissa oheistoiminnoissa tapahtuu paljon, tulee mielenkiintoista tietoa ja ajatuksia herättäviä ärsykkeitä oikealta ja vasemmalta (tämä ei ole kannanotto Keskustaa vastaan).
Viimeisten parin viikon aikana on tapahtunut paljon. Kerron teille niistä jotakin.
Pisa-tutkimuksen kärkipaikka ei tarkoita taivasosuutta. Jouduin hetken miettimään, kuka tätä vakuutti vastoin kaikkia yleisesti toisteltuja totuuksia. Muistuihan se mieleeni. Palvelualuejohtajamme Vähäkangas kertoi, että peruskoulutuksemme ei oikein kelpaa vientituotteeksi huolimatta hienoista Pisa-tuloksista. Mahdolliset ostajat Euroopassa katselevat kokonaisuutta, ja oppimistulosten lisäksi kiinnittävät huomiota muun muassa koulupudokkuuslukuihin ja tyttöjen ja poikien välisiin oppimiseroihin. Silloin Pisa-tulokset himmenevät, ja oppimme ei ole kiinnostava.
Tuosta tyttöjen ja poikien välisestä epätasa-arvosta muistan käytännön esimerkin omilta yläastevuosilta. Meillä oli kasi- tai ysiluokalla aineenkirjoitus. Se piti kirjoittaa kotona kuvasarjasta. Minä kirjoitin kaksi, toisen itselleni ja toisen poikapuoliselle luokkakaverilleni (josta muuten sittemmin tuli lasteni isä). Olisin voinut aineista kumman tahansa ottaa itselleni. Minä sain omastani arvosanaksi 9, kaveri sai 7. Ei siinä voinut paljoa epäoikeudenmukaisuuteen puuttua, mutta paljon tapahtuma kertoi systeemistä.
Koulujärjestelmämme on ison remontin tarpeessa.
Päällä oleva talouskriisi ei ole euron kriisi. Euron kriisiähän tässä on silmät, suut täynnä median toimesta (vaikka pakkokos sitä on uutisten mukaan päiväänsä aikatauluttaa). Tasan viikko sitten puhemies Heinäluoma vieraili Savossa, ja piti puhetta myös KTY:n iltapäiväkahveilla. Musiikista hänen ei tarvinnut vastata, koska sen hoiti Rauno Tikkanen quartet.
Toveri kertoi, että jos nyt yhtään muistellaan, mistä tämä kriisi on saanut alkunsa, niin vähän on turhaa euron kriisistä pelkästään puhua. Totta. Asiat vaan tahtovat muuttua itsestäänselvyyksiksi, kun niitä riittävän monesti toistetaan.
Kuopio on onnistunut maankäytössään ja asuntopolitiikassa hyvin. Tätä mieltä oli Kuopiossa sitten Heinäluomaa seuraavana päivänä vieraillut ministerimme Krista Kiuru. En väitä vastaan. Ylpeitähän me kaupungistamme olemme. Ennen saaristokaupungin helmiä Rönö oli yksi ”parhaimpia” kaupunginosia. Saari melkein keskellä kaupunkia, jossa vapaarahoitteiset asunnot olivat hinnoissaan. Ovat varmasti vieläkin. Tästä huolimatta saaresta löytyy myös vuokrataloyhtiömme Niiralan Kulma Oy:n asuntoja.
Niin, ja Kristan seurana olimme myös Pelastusopistolla pikavisiitillä. Kuulimme esittelyn CMCFinland -kriisinhallintakeskuksestakin. En ole ikinä tullut ajatelleeksi, että tämän organisaation kautta esimerkiksi Afganistaniin lähetetään siviilikriisinhallinnan asiantuntijuutta.
Luin kesällä afgaaninaisten asemasta, mistä syystä erityisesti tuo niin sanotusti kolahti. Ja sitten meihin naisiin.
Perjantaina oli OPeJazz. Siellä soitti Big Bad Bears (tietenkin savolaisessa jazzillassa soittaa bluesbändi). Havahduin pohtimaan, miksi musiikkimaailma on isosti miesten käsissä? Täh? Ei kai nyt synnyttäminen voi vaikuttaa sukupuoleni kykyyn musisoida, johtaa, ajaa autoa, hahmottaa asioita noin muutenkin avaruudellisesti, käyttää autoa onnistuneesti huollossa ja niin poispäin.
Ollaan me, kuulkaas, vielä kovin monessa asiassa vanhoissa perinteissä ja tavoissa kiinni. Missä kohtaa se tyttöjen koulussa pärjääminen muuttuu miesten ylivoimaksi kovin monella muulla alueella? Ja tästä varmaan päästään taas siihen ison laivan kääntymisaikatauluun.
Meillä on huomenna kaupunginhallituksessa ”Nilsiän ja Kuopion kaupungin kuntaliitosselvitys”. Hienoa!
Ei luovuteta
28.08.2011 11:20
En tiedä, kuinka sitä parhaiten kuvaisi, mutta Norjan heinäkuiset tapahtumat vaikuttivat ja vaikuttavat mieleen. On kuin sisällä olisi kuoppa, joka pitäisi saada täytettyä, että tilanne palaisi normaaliksi.
Kesällä mediassa vaadittiin poliitikoilta ratkaisuja ongelmiin, joiden seurauksena suuri joukko nuoria ihmisiä menetti henkensä. Poliitikot vastailevat edelleen. Eniten pinnalla on ollut vihapuheisiin puuttuminen. Ja totta se on, kyllä poliitikoilla vastauksia yhteiskunnan kehittämisen suuntaan ja tapaan on oltava. Silloinkin kun sattuu niin ettei uskoisi olevan mahdollistakaan.
Päättäjät valtuutettuina hoitamaan yhteisiä asioita päättävät pelikentän säännöistä ja pitkälti myös toimintaedellytyksistä. Valitettavasti emme taida saada näillä keinoin verkkoja niin tiiviiksi, etteivätkö kesällä tapahtuneen kaltaiset asiat siitä onnistuisi läpi menemään. Vaikkei pitäisi.
Uskon kyllä siihen, että muutos on mahdollinen, muttei tapahdu ylhäältä sanottuna. Eivät Jyrki & Jutta Suomessa tätä asiaa ratkaise. Ei, vaikka niminä olisi Mari & Timo. Muutos joko tapahtuu tai jää tapahtumatta sinun ja minun kulmilla. Facebook-ystäväni eilinen päivitys ja sen synnyttävä keskustelu laittoivat taas pohtimaan. ”XX todisti metrossa itsensä ikäisen, kaksimetrisen suomalaisen kuulapään noin viisivuotiaaseen mustaan pikkupoikaan kohdistamaan haistattelua ja huutelua. Tähän on tultu. Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu?”
Yksi vastaus tähän oli: ”Noissa kai olisi tärkeää juuri se, että suurempi osa ihmisistä ottaisi kantaa ja käskisi lopettaa. On nimittäin kokemusta samanlaisesta tilanteesta, jossa oli lauma nahkatukkia yhden nuoren tummaihoisen tytön kimpussa metrossa (verbaalisesti). Voin sanoa ihan rehellisesti, että en uskaltanut väkivallan uhkan takia sanoa yksin mitään”.
Toinen vastaus: ”Minä ja puolikas ratikallista puutuimme vastaavaan tapaukseen muutama viikko sitten. Kuulapää jäi yksin puhisemaan.”
Tuskin tähän kaipaatte minun päätelmiäni.
Olen viikon aikana osallistunut kahteen ennaltaehkäisevään tapahtumaan, joilla alussa mainittua kuoppaa täytetään. Tasan viikko sitten vietettiin Ravintolapäivää, jolloin jokainen halukas voi ”perustaa” kahvilan tai ravintolan, tai minkä tahansa ruokaan liittyvän. Ennaltaehkäisevyys tulee siitä, että entuudestaan tuntemattomat ihmiset päätyvät tekemisiin keskenään hyvissä merkeissä.
Julkulan ravintoloitsija
Eilen vietettiin Linnanpellolla elokuvafestivaalia naapuruston kesken. Minä en tuohon naapurustoon kuulu, mutta ystäväni kutsui mukaan. Ihaillen katselin, kun joukko tavallisia kuopiolaisia oli järjestänyt upean tapahtuman. Ei siihen kaivattu virallista organisaatiota tai avustuksia, vaan ainoastaan naapuruston tahto toimia yhdessä.
Elokuvia oli lapsille ja vanhemmillekin. Jokainen toi tarjottavaa mukanaan, ja sitä oli yllin kyllin. Siellä naapuruston lapset – melkoinen joukko muuten – liikkui sujuvasti, turvallisesti ja iloisesti pihasta toiseen puuhastellen yhteisiä asioita.
En väitä, että näillä tapahtumilla ratkaistaan maahanmuuttoon tai eriarvoistumiseen liittyvät ongelmat. Niihin ratkaisujen etsimisen on oltava – ja onkin – jatkuvaa. Vaan siinä etsiskellessä arkinen elomme jatkuu siellä ja täällä, ja meillä on keinoja osoittaa käytännössä, millaisen yhteiskunnan haluamme. ”Kuulapäät” huolehtivat siitä, että heidän äänensä kuuluu kyllä. Kuulostakoon kuinka sinisilmäiselle tahansa, niin hei, emme mekään luovuta!
Paluu
08.08.2011 21:22
Vähän on ollut hiljaista täällä. Yritin lomailla. Ja pohdin lomailua. En kuitenkaan päässyt selvyyteen, millainen nykyään loman pitäisi olla, että se olisi niin sanotusti hyvä, ja tasapainossa vastuut & vapaudet -listalla. Kerron, jos asian joskus keksin.
Hiljaiseksi saivat Norjan tapahtumatkin. Ihan kuten kotoisten kouluampumistemme aikaankin joutuu pohtimaan, onko minkäänlaisilla toimilla saatavissa varmuutta siitä, ettei jotakin tällaista pääse uudestaan tapahtumaan?
Luovuttamista en kannata, vaan on tehtävä kaikki mahdollinen. Tietenkin. Keskustellen ja tutkien löydettävä yhteinen näkemys siitä, millä uskomme parhaiten voivamme parantaa maailmaa. Nii-in, maailmanparannusta, tuo oiva syy toimia politiikassa.
Omalla kohdalla kesän aikana parasta tekemistä asiaan liittyen on ollut keskusteleminen aiheesta jälkikasvun kanssa. Tilanteisiin on päädytty luontaisesti, kun eri medioita jo seuraavat. Provosoituvatkin välillä eri väitteistä. On katseltu nettipelejä, mille mikäkin vaikuttaa. Puhuttu konkreettisesti suvaitsevaisuudesta. Yleistämisestä. Politiikasta.
Seuraava askelma, jolla asiaan voi yrittää konkreettisesti vaikuttaa, on kotikaupunkimme Kuopio. Hyvinvointia ja hyvää elämää tässä on tavoiteltu ennenkin ihan strategiaan kirjattuna, eikä katsetta niistä saa laskea jatkossakaan.
Toisistamme huolehtiminen (voit huoletta lukea tässä luokkakoot, mielenterveyspalvelut, ynnä muut, joita julkisen sektorin toimesta tarjotaan), kulttuurillakin kasvattaminen ja niihin edellytysten hankkiminen on jo melkoinen savotta. Siinä sivussa on joka tapauksessa hoidettava muutamia kaava-asioita ja virkavalintoja ja bussilipputuesta päättämisiä ja vaikka mitä. Kunhan kaiken tämän keskellä säilyy johtoajatuksena niin oman kuin muiden ihmisarvon ja elämän kunnioitus.
Välittämistä kaupungintalon takana
Meidän kylällä
28.04.2011 21:15
Vaaleista on 1,5 viikkoa, ja rytminvaihdos on tapahtunut. Vähän kuin pyörällä ajaessa vaihtaisi vaihdetta, ja hetken ronksumisen jälkeen se vaan loksahtaa paikoilleen. (Älkää ihmetelkö näitä hienoja teknisiä termejä – lounasseurueeni on tartuttanut tämän tänään. Puheenaiheinamme olivat autonrenkaat ja halkojen pilkkominen apuvälineillä.)
Kampanjointi on viimeisinä viikkoina tosi intensiivinen puristus, joten henkinen siirtymä ajatuksissa arkeen ei käy ihan sinä vaaliyönä. Vaan nyt hiljakseen alkaa kunnallispolitiikka saada vallan ajatusten yhteiskuntapoliittisessa osiossa. Kai teilläkin on sellainen?
Pääsiäisen aikana kävin ystäväni kanssa paikassa, jossa oli tarvetta esitellä itsensä. Vastaus esittelyyni kuului: “Ai niin, sinä olet vaali-ihminen.” Jatkossa esittelen itseni sanoen: “Hei, olen Neeta, ja minulla on vaaliongelma.”
Tänään oli kaupunginhallituksen suunnittelukokouksessa isoja ja tärkeitä asioita. Pohdittiin ikäihmisten palveluiden järjestämistä. Ja niissä on miettimisen lisäksi tekemistäkin. Onneksi listalta löytyi maininta toimenpideohjelmasta. Selvitykset ilman toimenpiteitä ovat…ovat…no, roskaa. Ja hukkaan heitettyä aikaa. Niin kun muuten on sellaisen kokoukseen osallistujan, joka ei ole vaivautunut tutustumaan etukäteen tulleeseen materiaaliin, kysymyksetkin.
On vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka tulevat kokousmateriaalin kanssa paikalle esittäen olettamuksia ja kommentteja, jotka tietäisivät turhaksi, jos olisivat vilkaisseet niitä ihan sitä varten lähetettyjä papereita. Vaan meitä on moneksi.
Se toinen tärkeä tänään oli Kuopio-Suonenjoki-kumppanuusselvitys. Kesäkuussa päätämme, mihin suuntaan yhteistyötä kehitämme. Alamme sitä purkamaan, syvennämme yhteistyötä tai aloitamme kuntaliitosvalmistelut. Pian tämän tiedämme.
Torikahvikausikin on alkanut. Viikon sisällä olen niitä muutamat juonut, vaikken Martta-kahvioon ole vielä päässytkään. Seuran yllätyksellisyys on kahvin jälkeen parasta.
Yksi arkeen palauttaja on ollut melkoisen vahva vatsatauti, jota poikani ovat poteneet. Sitä kylpyhuonetta pestessä palaa rivakoin askelin arkiseen menoon. 
Kohti normaalia
18.04.2011 22:25
Päiväunet ilman parinkymmenen minuutin aikarajaa tuntuvat paremmalle kuin muistinkaan. Testasin tänään.
Vaalit on nyt käyty, ja tulos saatu. Vastasin eilen melko monta kertaa kysymykseen ”jännittääkö”. Ihmeeksi itsellenikin, ei jännittänyt yhtään. Ei edes kellon ollessa 19.55. Moni teistä varmasti tunnistaa olon, kun on kaiken mahdollisen tehnyt ja senkin jokseenkin täysillä, niin se vaan sitten riittää, tai ei riitä. Realistina on hyvä elää. =)
Lisäksi olen aidosti hyvin tyytyväinen tulokseen. Muistaakseni äänimääräni tarkka nousu on 1801 ääntä, kun viimeksi sain 1031. Tämä tulos riitti varakansanedustajan paikkaan Rajamäen ja Väätäisen jälkeen. Kuopiosta äänimäärä on komea, mutta kyllä ihana tukiryhmäni onkin töitä paiskinut ihan itseään säästämättä.
Viime viikkoina ja varsinkin eilen tuli koskettavia viestejä ihmisiltä. Jokainen annettu ääni on merkittävä ja tärkeä, mutta kyllä nuoren ensimmäinen ääni, entisten työkavereiden äänet, yrittäjänaisen ääni, metallimiehen ääni ja monen, monen muun tuntuu syvällä sisimmässä.
Uskokaa pois, toreilla ja kahveilla ja siellä ja täällä saadut viestinne tulevat osaksi politiikassa toimimistani, joka nyt on paikallista. Paljon voi vaikuttaa täälläkin.
Hyvillä mielin teistä jokaista kiitän! Onhan tämä aina urakka, vaan hetkellisestä väsymyksestä huolimatta hyvälle tuntuu.
Lista
13.04.2011 21:37
Lupasin listata teille asioita, joiden kanssa ihmiset lähestyvät.
Miksi KELAlta saa kuntoutustukea vain 65-vuotiaaksi? Hyvä kysymys. Eikö eliniän noustessa myös näitä asioita pitäisi rukata siinä missä ollaan puuttumassa eläkeikäänkin? Joku logiikka se on oltava päätöksenteossakin!
Eläkeläisten toimeentulo. Yksi mies kertoi hänen ja rouvansa eläkkeiden nousseen 10 € kuussa. Saavat siis noin 240 € vuodessa talouteensa enemmän rahaa käyttöön. Samaan aikaan lämmityslasku nousi 800 € vuodessa. Mies tunsi elämässään nykyhallituksen linjauksen. Oliko se sosiaalisinta politiikkaa ikinä tehnyt hallitus, vai miksi ne itseään kutsuivat taannoin? Ihmiset haluavat oikeudenmukaisempaa politiikkaa.
Terveyspalvelut on saatava paremmin toimiviksi. Totta. Vähemmän hallintoa ja byrokratiaa, enemmän palveluja. Päivänselvää.
Mitä tapahtuu suomalaisille työntekijöille, jos tuodaan ulkomaista työvoimaa, eikä valvota toimivasti työehtoja? Heinäluoman kannanotto kaksista työmarkkinoista (suomalaisten tessien mukaan elävistä ja niitä polkevista) ei aikanaan ollut rasismia, vaan hyvä kysymys. Jos olemme sitä mieltä, että ilman tarveharkintaa Suomeen voi tulla kuka tahansa työtä tekemään ehdoilla millä tahansa, on meillä oltava kirkas ratkaisu myös siihen, millä suomalaisten työttömyysturvamenot katetaan.
Tuloerojen kasvu. Arvatkaa, miksi SDP:n katumainoksissa on yksiselitteisesti ”Oikeudenmukaisuus”?
Moni kyselee myös energiapolitiikasta, sukupuolineutraaliudesta, puolustuksesta, valtion velasta, kuntaliitoksista ynnä muusta, ynnä muusta.
Totuuden nimessä on sanottava myös, että lähipäivät ovat olleet sellaista pyöritystä, että kaikkea kuulemaansa ei kykene jäsentämään selviksi sanoiksi.
Päivät ovat olleet myös terapeuttisia. Ihmiset kertovat käyneensä äänestämässä. Tulevat kättelemään ja onnea toivottamaan. Kyllä se vaan kannustaa kummasti. Luulen, että jokainen ehdokas saa nyt tuota palautetta. Ei se pahalle tunnu. =)
Näin mennään
Piirun päässä kaaoksesta
16.02.2011 23:49
Olen liian monen salasanan ja tunnusluvun loukussa. Piirukin dementian suuntaan, ja suljen itseni tästä yhteiskunnasta. En lue mitään kolmesta sähköpostistani jo siksi, etten pääse työ- tai kotikoneelle. Jos vielä koneiden salasanat muistaisinkin, edessä on sähköpostien tunnukset. Työssäni joudun käyttämään järjestelmässämme useita tunnuksia, joista osa on periytynyt jo edesmenneiltä henkilöiltä. Sitten ne korttien tunnusluvut. Uskokaan pois, olen yrittänyt niitä synkronoida, mut… Ja sitten ne nettipankkitunnukset. Puhelimen pin-koodi. Onneksi sentään saan vielä kahvinkeittimen päälle ilman tunnuksia, mutta jotain tälle on tehtävä ennen kuin käy hassusti. En halua herätä yhtenä aamuna ilman tunnuksiani.
Olin eilen illalla mielenterveysfoorumin kokouksessa. On Asikaisen Risto sinne usein kutsunut, mutta aina on jotakin ollut samaan aikaan. Nyt ei ollut. Tuo avasi pikkaisen lisää yhtä ajatuksen ovea, jota on hiukan raollaan mielessäni ollut.
Jos muistatte sieltä Akavan vaalipaneelista, olin sitä mieltä, että ensin on oltava tahto ja into (esim. kulttuuriin), jonka jälkeen voidaan pohtia rahaa. Olen hiukan miettinyt tätä maan asuttamismielessäkin. Onko valtion toimittava siten, että koko maa voidaan pitää asuttuna, vai onko valtion tuettava niiden ihmisen korvessa asumismahdollisuuksia, jotka siellä omasta tahdostaan ovat? Ja missä määrin tulee tukea? Kyllähän julkisilla toimijoilla on isoja mahdollisuuksia ohjata yhteiskunnan kehitystä, mutta eikö siellä alla ole villoina oltava ihmisten vahva tahto?
Tuo mielenterveysfoorumi on loistava esimerkki tästä. Eri toimijat kaupungissa näkivät tarpeen keskustella mielenterveyteen liittyvistä asioista pitääkseen niitä esillä ja tehdäkseen kehittämisehdotuksia. Nyt jo on syntynyt useampia kuntalaisaloitteita, joissa tuodaan esille selkeitä parannusehdotuksia palveluihimme.
Eilisessä tilaisuudessa oli läsnä ihmisiä kovin eri yhteyksistä ja kokemuspiireistä. Paikalle kutsuttuina asiantuntijapuheenvuorot pitivät Kuopion uusi palvelualuejohtaja Tervahauta ja KYSiltä ylihoitaja Raija Hassinen.
Eilen koolla olleet ihmiset eivät ole aikanaan jääneet odottamaan annettua foorumia käsitelläkseen heille merkittäviä asioita. Foorumi kokoontuu vuorotellen Osuuspankin ja Nordean tiloissa, mistä kiitos paikallisille. Tärkeän asian kanssa ei jääty odottamaan ylhäältä annettuja edellytyksiä. Toimeen panivat. Mielenterveysfoorumi oli yksi taustataho viimesyksyisilläkin mielenterveyspäivillä, joilla puhujana oli mm. tasavallan presidentti Halonen. Niin.
Ehkä minä jonakin päivänä saan tämän ajatuksen oven niin avoimeksi, että osaan sen selkeällä tavalla teille kertoa. Jotakin ohjauksen ja vapaan tahdon suhteesta on.
Vuosikertomus
29.01.2011 12:55
Oletteko huomanneet, että pyöreitä vuosia täyttävistä (jopa) kunnallispoliitikoista on ihan lehdissä juttuja? 39 vuotta täyttävistä ei, niinpä käytän blogitilaisuutta hyväkseni ja esittelen teille eloani sopiviksi katsomiltani osin tässä ja nyt. Tämä on siten hyvä, että sisällön saan vapaasti päättää itse.
Syntyessäni on kuulemma ollut kova pakkanen. Minut luultavasti pidettiin lämpimänä siitä huolimatta, joten tämä asia oli merkityksellisempi vanhemmilleni ja kolmelle ennen minua syntyneelle sisarukselleni. Tulin siis joukkoon pienimmäksi, nuorimmaksi ja viimeiseksi. Mietin tuossa aamulla, että kaikkea ne aiemmat sitten pääni menoksi keksivätkin.
Tarzanin poika
Muutaman vuoden vanhempi veljeni ylipuhui leikkimään Tarzania, ja minun osani oli olla Tarzanin poika (en muista, olisinko halunnut olla Jane, mutta pojaksi päädyin). Tarzan pääsi yllättämään hyppäämällä niskaani kerrossängyn yläosasta. Luulen tämän olleen koko leikin tarkoitus. Sain hyvitystä, kun sitten keitimme oikeaa puuroa minun nukenastioillani.
Kasvatustieteilijäsisareni maksoi minulle siitä (milloin milläkin ja mm. huoneessaan olevan kaapin käyttöoikeudella), että seisoin kädet kattoa kohti ojennettuina ja hän sai kutittaa kainaloistani. Inhosin sitä, mutta aina hän sai minut suostumaan. Näen silmissäni vieläkin sen herätyskellon, josta aika katsottiin. On itsestäänselvyys, että sisarussuhteet muokkaavat ihmistä.
Noihin aikoihin asuimme Jyväskylän maalaiskunnassa, Vaajakosken Haapaniemessä. Ei se lapsuus aina ollut pelkästään helppo ja mutkaton, mutta on asioita, joita ei pääse itse valitseman. Jos on nykyään politiikka kokonansa lusikoitava kakku, on mennyt elo kokonainen paketti, josta ei pääse mitään pois heittämään näin jälkikäteen.
Yläkouluaikaa leimasi päämäärätietoisuus. Murrosiän lisäksi siis, jolloin taisin olla vain kauhea. Ainakin näin vanhemman näkökulmasta.
Nuori Kotka Krimillä pioneerileirillä. Kuukauden.
Analyyttisesti selvittelin, mitä haluan työkseni tehdä, ja sitä kohti lähdin menemään. Tavoitteena oli päätyä opettajaksi valitsemalleni alalle, vaan viime metreillä jäljelle jäi lähinnä ala, eikä opettaminen enää kiinnostanut.
Tapasimme peruskoulussa samalle luokalle päädyttyämme lasteni isän kanssa, ja vuosien kuluttua avioiduimme. Äidiksi tulin 21-vuotiaana, ja siksipä saan nyt päivittäin hämmästellä, kuinka lapseni voi olla jo autokouluikäinen? Pojut tulivat maailmaan kesken opintojeni, joten pienten lasten äitinä tein ne loppuun.
Kuumeinen äiti ja esikoinen
Siihen kohtaan ajoittui pysyvä muuttomme Kuopioon, kun valmistuttuani täältä tarjottiin töitä. Siitä on pian 15 vuotta. Poikani onnittelivat minua äsken sanoen: ”Hyvvää syntymäpäivää!” Päätelkää siitä itse ajan vaikutus.
Täällä sitten hyppäsin taas mukaan näihin yhteisiin asioihin. Kotiperintö asiaan on vahva. Olen aiemminkin kertonut pappani toimineen aikanaan Vaajakoskella työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Tällainen tausta tarkoittaa asioita. Vähintäänkin puheet kotona olivat myös poliittissävytteisiä. Jaoin nuorena äitini vaalimainoksia. Jotkut hommat ne vaan periytyvät.
En muista nähneeni elävää keskustalaista ikinä Keski-Suomessa. Koulukaverinani oli kyllä Sotamaa-niminen tyttö, ja luultavasti hänen vanhempiaan voisi ainakin näin jälkikäteen epäillä. Niin se maailmankuva avartuu. Täällä sitä ollaan, Keskustan sydänmailla.
Lapsena valittu elämänkumppani oli sopiva siksi alkumatkaksi molemmin puolin. Hyvä on ollut yhdessä poikia huoltaa, vaikkemme avioliittoamme jatkaneetkaan.
Jouluaarteet pakkasessa
Töitä on tullut tehdyksi paljon. Ollessamme joskus maailmalla esimieheni kanssa hän kertoi yhteistyökumppaneille, että päivätyöni lisäksi minulla on myös päätyö, politiikka. En jäänyt miettimään asian monimerkityksisyyttä, kun kuitenkin kyseessä on savolainen sanoja.
Totta se on, että nykytilanteessa kaupunginvaltuuston ja – hallituksen jäsenyydet vievät paljon aikaa. En sitä valita, se vaan on niin. Ja toki esimerkiksi valtuustopaikan saamiseksi on paljon töitä tehtykin. Olen vuosien varrella jättänyt monta mieluista luottamustoimea pois voidakseni hoitaa kunnolla jäljelle jääneet. Olen laittanut etusijalle ne toimet, joihin on käyty vaalit ja ihmiset ovat siten valinneet edustajakseen. Minusta jo vaaleihin lähtö on lupaus sitoutumisesta. Ne vaan hoidetaan. Ja muuten vapaaksi jäävällä ajalla luetaan, liikutaan ja vain ollaan. Facebookissakin.
On minulla silti ikävä esimerkiksi Juniori-KalPaa ja Työterapista yhdistystä. Molemmissa tehdään loistavaa työtä pohjoissavolaisten hyväksi. Toisessa liikutetaan lapsia ja nuoria opettaen heille samalla elämän pelisääntöjä, ja toisessa tarjotaan asumispalveluja päihde- ja mielenterveysimmeisille.
Niin, ja nyt olen ehdolla eduskuntavaaleissa. On minulla tahto ja tavoite kehittää yhteiskuntaamme kaikella silläkin tarmolla, jonka nyt laitan päivätyöhöni. Haaveilen edelleen siitä, että ihmisen varallisuus ei vaikuta hyvän elämän mahdollisuuksiin. Aidosti rakastan tasa-arvoa. Ja oikeudenmukaisuutta. Vaikka välillä vähän kärsimätön olenkin.
Koko kakku
18.01.2011 23:16
Olen toistanut useamman kerran viimeisen puolen vuoden aikana huomanneeni politiikan olevan kokonainen kakku, josta taitaa joutua syömään nekin palat, jotka ei ihan suurinta herkkua ole. Vaan kuuluu pelin henkeen, ja näyttääpä sitä oppivan.
Muistan ensimmäiset kuntavaalit vuodelta 2004. Voi sitä tuskaa, kun omia kuviaan torilla jakeli. Ihmisten seurassa olen viihtynyt aina, mikä teki asiasta siedettävää. Kun sitten näki ihan järkevinä pitämiensä ihmisten kanssajahtaavan kuopiolaisia torikäytävällä, seuraavissa vaaleissa se meni jo ilman tuskaa. Kukapa nyt ei pystyisi omia kuviaan torilla jakamaan…? (Ja voi hyvänen aika. Tämä Word hyväksyy taas mukisematta sanan ”kanssajahtaavan”, kun jo isi -sana välillä tökkii. Tällä on vaihdevuosista kärsivän naisen logiikka.)
Kuten palautteesta päätellen useimmat teistä ovat nähneet, nyt on pari viikkoa pyörinyt tv-mainonta vaaleihin liittyen. Ei ollut helppoa, ei. Sanottakoon tässä, että valokuvista nykyisellään tulee jo hyviä (ja tarkoitan tätä kuvauskohderiippumattomasti), mistä kiitos kuuluu Aliaksen Samille. Hän osaa sellaisia juttuja kuin ”naura vaikka tyhjälle”, jolloin sitten nauran oikeasti. Ja se näkyy. Hän on taitava.
En siis varsinaisesti nauttinut olostani tv-kameran edessä. Tämä oli niitä ei niin herkkupaloja kakusta. Sitä en epäile, etteikö tähän totu ihan samalla tapaa kuin itsestään kertovien esitteiden jakamiseen. Mutta tällä kertaa vielä tuntui hiukan kuin olisi lyönyt varpaansa kynnykseen. Nyt se kynnys on jo ylitetty.
Pala kakkua
Se tästä tekee hassua, että tavoitteeni ja tahtoni on osallistua yhteisten asioiden linjaamiseen ja päättämiseen, mutta moneksi joutuu sillä matkalla taipumaan. Tahtoa välillä kysyy. Jos ei olisi motivaatio kohdallaan, olisin jättänyt mainokset jakamatta ja erinäisiä lauseita kameran edessä toistelematta.
Arkeemme kuuluu myös villikissa, joka asuu nyt saunassamme. Se muutti meille toissapäivänä löytöeläinsuojan sijaiskodista. Viime yönä se uskaltautui ulos saunasta, ja ihmettelin omituisia ääniä. Koska reilun vuoden kissattoman ajan jälkeen monet äänet tulevat olemaan uusia, jätin tuhojen tutkimisen aamuun. Kissa oli hiippaillut keittiön nurkkaan ja repinyt kuivaruokapussin auki. Varmaan tunsi itsensä saalistajaksi. Se on ihan leijona.
Meidän villi
1 2 Seuraava »
Kyselyt
Lataa ...